Tänään on tärkeä päivä, sillä jokaisella suomalaisella on mahdollisuus antaa äänensä sille ehdokkaalle, jonka on parhaaksi valinnut. Tämä oikeus ei ole ollut aina itsestäänselvyys eikä ole sitä kaikkialla edelleenkään. Käytetään siis oikeuttamme, eikä heitetä sitä hukkaan.
Tänään mukava ja vauhdikas vaalityö päättyy – mutta työ jatkuu. Niillä ajallisilla, taloudellisilla ja henkilöresursseilla, joita on ollut käytettävissä, on tehty kaikki, mikä voidaan ja vähän ylikin. Nyt odotellaan rauhassa vaalitulosta, sillä kyllä kansa tietää mitä tekee.
Oman äänimäärän lisäksi minua jännittää Pohjois-Savon ja koko valtakunnan vaalitulos. Nämä ovat kuitenkin melko poikkeukselliset vaalit, joissa kaikkia asiakysymyksiä ei ole voitu etukäteen vaaliohjelmiin suunnitella. Yllätyksinä keskustelun ytimeen nousivat Japanissa sattunut katastrofi ja Euroopan talouskriisiin joutuneiden maiden tukikysymykset.
Vasemmistolla on ollut koko ajan selkeä ydinvoimavastainen kanta ja kielteinen suhtautuminen pankkien tukemiseen, meidän ei ole tarvinnut kantaamme heilutella. Meidän kannatuksemme on ollut valtakunnallisesti nousussa, ja vaalityössä on ollut intoa ja iloista meininkiä ympäri Suomen. Meille käy näissä vaaleissa hyvin.
Mutta oli vaalitulos mikä tahansa, työ jatkuu. Vaikka vaalikampanjointi on tapa saada puolueille ja sen edustajille julkisuutta, se on ainakin meille vain pieni osa työstä. Pohjoissavolaiset toimivat aktiivisesti valtakunnan politiikan lisäksi kunnallisessa ja maakunnallisessa politiikassa, kansalaisjärjestöissä ja ammattiyhdistyksissä. Se työ on jatkunut vaalikampanjoinnin ohessa ja jatkuu edelleen ensi viikolla. Vaikka se työ on usein melko näkymätöntä, se on sitä tärkeämpää kuin karamellien tai lehtisten jakaminen. Siellä päätetään pieniä arkisia asioita, jotka vaikuttavat ihmisten elämään.
Vaalikampanjointiin verrattuna politiikan arkipäivässä on se huono puoli, että kansalaisia, kuntalaisia tapaa vähemmän ja harvemmin. On totta, että poliitikot ovat huonommin tavattavissa vaalien välillä, mutta ovatko myös äänestäjät? Kiinnostuksen pitäisi olla molemminpuolista. Miten saataisiin enemmän jatkuvaa vuoropuhelua ja kohtaamisia kansalaisten ja poliittisten toimijoiden välille? Eihän politiikan pitäisi olla jokin arkielämästä irrallinen elämänalue, vaan se yhteinen areena jolla asioita muutetaan, eivätkä “poliitikot” ole jokin elämästä irrallinen ihmisryhmä, joka näyttäytyy vain vaalien alla. Yhdessä maailmaa parannetaan.