Suomen hallitus kumosi aikeensa rajata päivähoito-oikeutta. Esityksen mukaan päivähoito-oikeutta olisi rajoitettu sellaisen lapsen osalta, jonka vanhempi on perhevapaalla. Kokopäivähoitoon olisi ollut oikeus vain ”sosiaalisin perustein”. Esitys päivähoito-oikeudesta oli nivottu yhteen kotihoidontuen puolittamisen kanssa ja siksi siitä tuli hallitukselle mahdoton paketti. Huomattiin myös vihdoin, ettei perhepaketti tuo säästöjä; päinvastoin.
Nykyisin ei pidä puhua vain päivähoidosta, vaan varhaiskasvatuksesta, joka on lapsen oikeus. Lapsen oikeutta ei muuta perheen taloudellinen tai sosiaalinen tilanne eikä vanhempien työtilanne. Rajaus tarkoittaisi sitä, ettei lapsi ja perhe itse saisi valita hoitopäivän pituutta, lapsi saattaisi joutua pompoteltavaksi tutusta ryhmästä osapäiväryhmään ja taas myöhemmin takaisin, lapsi olisi eriarvoisessa asemassa muihin nähden oikeudessa varhaiskasvatukseen. Kokopäivähoitoa tarvitseva perhe joutuisi leimaavaan tarkasteluun ”sosiaalisten perusteiden” vuoksi. Mitkä nämä perusteet yleensäkään olisivat?
Käytännössä päivähoitohoitoajan rajaamisesta seuraisi myös jopa kustannuksia lisääviä ryhmä- ja työaikajärjestelyjä päiväkodeissa; ”sosiaalisten perusteiden” selvittäminen vaatisi lisää byrokratiaa. Selvitysten mukaan perheet eivät nytkään pidä lapsia tarpeettoman pitkiä päiviä päiväkodissa, joten koko rajaus olisi käytännössä vain elämää vaikeuttava byrokraattinen muutos. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkamista vastustavat mm. MLL, THL, lapsiasiavaltuutettu, lastentarhaopettajat ja monet muut asiantuntijat.
Olen iloinen, että hallitus päätti säilyttää subjektiivisen päivähoito-oikeuden tällä kertaa. Meidän tehtävämme on varmistaa, että se säilyy jatkossakin. Päivähoito tuo tasa-arvoisia mahdollisuuksia niin lapsille kuin myös äideille. Sosialidemokraateille päivähoito ei enää näytä olevan periaatekysymys, koska sillä voitiin käydä kauppaa kotihoidontuen puolittamisesta. Kokoomuksen linja on perheitä eriarvoistava. Oppositiossa keskusta oli epäjohdonmukaisesti kotihoitokysymyksessä perheen valinnanvaran kannalla, mutta tässä päivähoito-oikeusasiassa eivät luota perheen kykyyn valita lapselleen sopiva ratkaisu.
Hallituksen päätös oli oikea, mutta perustelut eivät. Siksi on pelättävissä, että päivähoito-oikeus tulee uudestaan käsittelyyn tulevalla vaalikaudella, jos nykyiset voimasuhteet jatkuvat. Kysymys on periaatteellisesti merkittävä: jos subjektiivinen oikeus kerran murretaan, sen nakertaminen jatkossa tapahtuu kevyemmin perustein. Vasemmistolle subjektiivinen päivähoito-oikeus on sekä käytännöllinen että periaate- ja lapsen oikeus -kysymys.