Kaisa Korhonen

Kasvurauha ja turvallinen tila

:

Oletko kokenut seksuaalista häirintää? No kuka nainen ei ole? Tuttu kaveri baarissa, virkamies toimistossaan, esimiesasemassa oleva vallankäyttäjä, ohikulkija kadulla. Kyllä vain – me too. Eikä häirintä imartele, hävyttömät heitot eivät ole huumoria eikä koskettelu leikkiä.

Kyselyissä vajaa puolet naisista kertoo kokeneensa häirintää viimeisten vuosien aikana, nuorista naisista yli puolet. Yleisimpiä häirinnän muotoja ovat kaksimieliset vitsit ja härskit puheet, asiattomat vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuvat huomautukset, fyysinen lähentely ja epäasialliset seksiehdotukset.

Erityisen tuomittavaa häirintä on, kun se kohdistuu nuoriin. Kouluterveyskyselyistä käy ilmi, että lähes puolet pohjoissavolaisista yläkouluikäisistä tytöistä kokee seksuaalista häirintää, eniten sosiaalisen median kautta, mutta myös ihan fyysisesti. Kyseessä ovat siis lapset, joilla pitäisi olla oikeus koskemattomuuteen. Kasvurauha olisi erityisen tärkeää iässä, jossa itsetuntoa, identiteettiä ja itsemääräämisoikeutta vasta kehitetään ja kasvatetaan.

Myös miehiä ja poikia ahdistellaan. Vaikka sitä esiintyy huomattavan paljon vähemmän, se ei ole tietenkään yhtään hyväksyttävämpää. Tekijät ovat useimmiten miehiä – naisten ahdistelijat pääsääntöisesti ja myös miesten ahdistelijoista iso osa.

Seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kohtaavat siis erityisesti nuoret ja naiset, mutta myös seksuaalivähemmistöt, maahanmuuttajat ja toimintarajoitteiset joutuvat useammin häirinnän kohteeksi. Häirintään liittyy aina vallankäyttöä, halua alistaa tai halventaa. Seksuaalisen vihapuheen pelko näkyy jo haluttomuutena osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen – esimerkiksi viime kevään kuntavaaliehdokkuudesta kieltäydyttiin varsin usein vihapuheen pelosta.

”Mutta sehän oli vain leikkiä” – Ei, leikki ei loukkaa. ”Vähän huumoria pitää sietää” – Ei, huumori ei herätä ahdistusta. ”Itse pukeutui näyttävästi” – Ei, loukkaavasta teosta ei ole vastuussa sen kohde, vaan aina tekijä. Kun tuntuu pahalta ja loukatulta, on aina menty liian pitkälle.

Jokaisen aikuisen pitää tunnistaa ystävällisen läheisyyden ja häiritsevän kosketuksen ero, jokaisen pitää tunnistaa halventavan puheen ja kohteliaisuuden ero. Tarvittaessa voi myös sanallisesti varmistaa, miten toinen kokee tilanteen. Työpaikoilla on usein jo häirinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen vastaisia ohjelmia – niiden toteutumista on seurattava ja kyselyiden tuloksiin on reagoitava.

Oppilaitoksissa on tartuttava kouluterveyskyselyiden tuloksiin, ja vaikka iso osa häirinnästä tapahtuukin oppilaitoksen ulkopuolella, on tärkeää antaa nuorille tietoa omista oikeuksista ja neuvoa, miten toimia, kun kohtaa epäasiallista käytöstä. Nuorille tulee suoda mahdollisuus opetella rauhassa oman koskemattomuuden ja loukkaamattomuuden rajoja. Aikuiset ovat vastuussa esimerkistään ja myös tuestaan silloin, kun nuori on epävarma. Ja ihan jokainen meistä tarvitsee turvallista tilaa ilman häirinnän pelkoa.

Julkaistu Warkauden Lehdessä 26.10.2021

TERVEISIÄ ALOITETEHTAALTA

:

Meitä vasemmistovaltuutettuja on syytetty siitä, että tarkoituksella vaalien alla tehtailisimme aloitteita. Tätä suoraa tai peiteltyä kettuilua on nytkin kuultu parin muun ryhmän valtuutetuilta. Jostain syystä viime aikoina keljuilukin on lisääntynyt, olisiko vaalien läheisyys syynä? Antaa tulla vaan, kestämme sen, vaikka eihän se mukavin yhteistyön muoto ole. Äänestäjät eivät ole aloitteistamme valitelleet, päinvastoin kiitelleet.

Tässä tehtaassa niitä aloitteita liukuhihnalla todellakin tuotetaan. Viimeksi jätimme aloitteen hävikkiruuan hyödyntämisestä kunnan keittiöissä. Olen jutellut tästä viranhaltijoiden ja työntekijöiden kanssa parin vuoden aikana ennen aloitteen tekemistä. Tiedän että keinoja on selvitelty, mutta jostain syystä asia ei ole edennyt. Aloite on keino ilmaista valtuustoryhmän tahtoa, saada muut ryhmät ottamaan kantaa ja edistää asiaa käytäntöön.

Samoin olemme tehneet aloitteen kotihoidon tilanteen selvittämiseksi ja parantamiseksi. Tätäkin aloitetta edelsi lukemattomia puhelinsoittoja ja yhteydenottoja ja keskusteluja, asia on ollut esillä jo vuosia, mutta tilanne ei näytä oikein ratkeavan. Operatiiviseen johtamiseen emme puutu, mutta aloitteen tarkoitus on varmistaa, että me valtuutetut tiedämme todellisen tilanteen ja varmistamme resurssit ja tuen toimijoille. Kyse ei ole epäluottamuksesta viranhaltijoita kohtaan, vaan siitä, että arvostamme kotihoidon työtä, otamme työntekijöiden huolen vakavasti ja haluamme sitoutua haasteiden ratkaisemiseen.

Olemme tehneet menestyksekkäästi aloitteita retkeilyreittien kunnostamisesta, pandemian haittojen torjunnasta, kuntastrategian lapsi- ja perhemyönteisyydestä, hakeutumisesta Unicefin lapsiystävällisen kunnan ohjelmaan, 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, valtuuston kokousten striimauksesta ja lähiruuan käyttämisestä sekä 9-luokkalaisten kesätyöllistämisestä. Olemme myös koettaneet edistää maksuttomia terveyskeskuskäyntejä, sähkön siirtohinnan alentamista ja parempia koulukyytejä, mutta niihin emme saaneet muita ryhmiä yhteistyöhön. Lue lisää aloitteistamme https://leppavirta.vas.fi

Emme siis keksi näitä aloitteita häthätää omasta päästämme, vaan ajatukset tulevat kuntalaisilta, kunnan työntekijöiltä tai yhteisten pohdintojen tuloksina. Aloitteita tehdään usein valtuustoryhmien yhteistyönä ja ne ovat aina valmisteltuja ja perusteltuja keskustelunavauksia. Aloite on valtuutetun harvoja keinoja tuoda uusia asioita päätöksentekoon tai yhteiseen keskusteluun. Ja ajankohtainen keskustelu, jos mikä, on valtuuston tehtävä.

 

Puhe sankarihaudalla itsenäisyyspäivänä 6.12. 2020

:

Hyvät kuulijat,

Itsenäisyyspäivänä kokoonnutaan perinteisesti sankarihaudalle kunnioittamaan ja muistamaan niitä, jotka joutuivat jättämään perheensä, työnsä ja opintonsa, ja lähtemään kohti tuntematonta kohtaloa. Osa heistä palasi rikkinäisenä ruumiiltaan tai mieleltään, osa ei palannut koskaan. Muistamme niitä, jotka jättivät kotinsa ja joutuivat pakenemaan omilta mailtaan. Muistamme myös niitä, jotka jäivät sydän huolesta hiertyneenä odottamaan omiaan kotiin; niitä, jotka silti huolehtivat elämän jatkumisesta kodeissa, pelloilla, tehtaissa ja konttoreissa.

Vanha mies sotii sotimistaan joka päivä
Joka yö hän itkee haurasta itkua.
Vaimoa joka raskaana kulkee evakkotietä
Veljeä joka riekaleina maatuu mustalla joella
Vihollista joka muuttuu ihmiseksi
Milloin me vanhan miehen pojat ja tyttäret, sotaan tuskin syntyneet
saamme anteeksi ilmaisen vapautemme.

Näin kirjoitti äitini, kun sodista oli jo vuosikymmeniä aikaa. Hän oli välirauhan aikana syntynyt evakkoperheen esikoinen.
Jokaisella suvulla ja perheellä on muistonsa menneisyydestä, osa niistä on kirjoitettu muistiin, osa säilyy ääneen kerrottuina tarinoina, osa vaiettuina muistoina. Oman sukuni tarinoita leimaavat kotiseudun ikävä ja menetyksen katkeruus, sinnikäs selviytyminen – vaikka hammasta purren, uuden elämän rakentaminen, usko koulutukseen ja sen myötä turvalliseen tulevaisuuteen.

Kansan menneisyys muodostuu miljoonista tarinoista. Kertomattomat tarinat jäävät painostavaksi hiljaisuudeksi, asioiksi, joista ei saa eikä osaa puhua. Vaiettu historia jää taakaksi seuraaville sukupolville, usein tiedostamattomina ja selittämättöminä tunteina.

Sanoitettuina kokemukset ja tunteet eletään uudelleen, käsitellään ja vähitellen liitetään osaksi elämäntarinaa, oman suvun tarinaa. Siinä tarinassa löydämme omia arvojamme ja piirteitämme; saamme selityksiä vanhempiemme tavoille toimia ja omillekin tunteillemme. Suvun tarinoista voimme ammentaa itsellemme voimaa ja rohkeutta, äitiemme ja isiemme vahvuuksia.

Ihmisten tarinat samoilta ajoilta ja samoista tapahtumista ovat erilaisia. Ne muodostavat ilojen ja surujen, ja monenlaisten tunteiden kudelman, mutta eivät yhtä totuutta historiasta. On tärkeää antaa erilaisille tarinoille tilaa; arvo ja oikeutus. Suomalaiset ovat aina olleet ja ovat tänäänkin monivärisiä ja moniäänisiä.

Me, jotka tunnemme oman kansamme kohtalot, voimme avata korvamme myös tämän päivän kriisien keskellä elävien kertomuksille. Suomella on ollut maailmalla rauhanrakentajan rooli viime aikojen konflikteissa. Meillä on myös mahdollisuuksia, kykyä ja sydäntä auttaa niitä, jotka joutuvat tänään pakenemaan kodeistaan tai pelkäämään rakkaittensa puolesta.

Mielellään meillä puhutaan koettelemuksissa yhtenäisestä kansasta. Ihmiset eri puolilla maata, eri kansanryhmistä ja ammateista ovat kuitenkin eläneet hyvin erilaista elämää, ja myös kriisiajat ovat kohdelleet ihmisiä eri tavoin.

Silti erilaisten tarinoiden kudelmasta voidaan löytää yhteisiä selviytymisen ja luottamuksen sävyjä. Viime sotien isänmaallinen henki on ollut suomalaisille tällainen yhteinen tarina, toipuminen sota- ja pulavuosista ja jälleenrakentamisen aika on ollut tärkeä kansallinen kertomus.

Sotien jälkeen Suomi nousi nopeasti ja kasvoi kohti nykyistä hyvinvointivaltiota. Hiljalleen vaurastuva maa pystyi rakentamaan tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän, jota ihaillaan maailmanlaajuisesti, terveydenhuollon ja sosiaaliturvajärjestelmän, joiden tavoite on edelleen huolehtia jokaisesta kansalaisesta. Vaikkei yhteiskunnan rakentaminen koskaan ole yksimielistä tai yksioikoista, olemme itsenäisyyspäivänä varsin yksimielisesti ylpeitä maastamme. Vakaa, tasa-arvoinen ja hyvin toimiva yhteiskunta antaa parhaan mahdollisen pohjan selviytyä nykyisistä ja tulevista kriisiajoista.

Tällä hetkellä kukaan ei näe kovin pitkälle tulevaisuuteen, emmekä tiedä, milloin normaali elämä palaa ja millaiseksi se muodostuu. Tästäkin ajasta selviydytään ja jonain päivänä helpottuneina katsomme taaksepäin näitä pandemian riivaamia kuukausia.

Toivottavasti voimme silloin muistaa tästä ajasta sen, että selviydyimme tästäkin yhdessä. Kuuntelemme ja ymmärrämme silloin niiden kertomuksia, joita poikkeusaika koetteli kovimmin. Muistamme sen, miten valtiovalta ja ammattilaiset huolehtivat kansalaisten toimeentulosta ja terveydestä.  Muistamme, miten naapuriapu ja toisista huolehtiminen lisääntyi, ja miten kekseliäitä olimmekaan sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä, silloinkin kun lähikontakteja rajoitettiin. Muistamme, miten luotimme toisiimme, lohdutimme yksinäisiä ja levitimme iloa eristyksenkin keskelle.

Tämän voimme tulevaisuudessa muistaa vain, kun nyt toteutamme sen.

Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, olemme yhdessä ylpeitä kauniista isänmaastamme, rikkaasta äidinkielestämme, monipuolisesta ja muuttuvasta kulttuuristamme ja turvallisesta yhteiskunnastamme. Kiitämme teitä veteraanit, sota-orvot ja -lesket; maamme jälleenrakentajat ja erilaisten tarinoiden kertojat.

Toivotamme hyvää itsenäisyyspäivää kaikille leppävirtalaisille.