lapset

Koulun paikka puntarissa

:

Leppävirran Alapihan koulu on purettava; sisäilmaongelmista on kärsitty liian pitkään. Uusi nykyaikainen ja terveellinen oppimisympäristö on saatava mahdollisimman nopeasti. Tästä ei liene kunnassa erimielisyyttä, mutta koulun paikka herättää ylikuohuvaakin keskustelua.

Valtuusto päätti rakentaa alakoulun Vokkolan urheilu- ja matkailualueen lähelle. Loistavat liikuntamahdollisuudet ovat silloin päiväsaikaan koululaisten käytettävissä, ja koulun tiloja voidaan käyttää, kun alueella järjestetään isompia vapaa-ajan tapahtumia. Jos koulu rakennettaisiin nykyisen koulun tietämille, tarvittaisiin sinne myös uusi liikuntatila.

Kunnan salitilanteen pelätään heikkenevän, jos uusi koulu rakennetaan Vokkolaan ilman omaa liikuntasalia. Näin käykin ehkä siinä vaiheessa, jos ammattikoulun tilat joudutaan poistamaan käytöstä. Silloin on harkittava uusien salitilojen rakentamista. Turnausten ja tapahtumajärjestäjien kannalta on kuitenkin järkevämpää, että tilat ovat samalla alueella.

Kaikkiaan Leppävirralla on viime aikoina sijoitettu liikuntamahdollisuuksiin todella paljon. Kunnalla on koulun lisäksi vähintään yhtä kiireisiä rakentamis- ja remonttitarpeita vanhusten asumispalveluissa ja terveyskeskuksessa. Investointimenot ovat melkoiset ja siksi talouden suunnittelu on tarkkaa työtä. Jos liikuntasalin kustannuksia voidaan siirtää myöhemmäksi, niin kannattaa tehdä, jottei kuntalaisten verotaakka nouse kohtuuttomasti.

Koulun tulo Vokkolaan herättää vastustusta eniten hotellin ja yrittäjien suunnasta. Koululaisten epäillään äänekkyydellään häiritsevän matkailijoita, onpa dramaattisesti väitetty koko matkailun romahtavan, jos koulu tulee alueelle. Tälle väitteelle en ole kuullut yhtään perustetta. Matkailijat tulevat itsekin perheittäin, seuroissa urheilee lapsia ja nuoria alueella vapaa-aikoina ja yläkoululaiset käyttävät liikuntatiloja koulupäivinä. Täyttä hiljaisuutta vaativat matkailijat valinnevat retriittinsä luostarialueilta, eivät liikuntakeskuksista.

Näiden väitteiden perään esitetään, että matkailu aiheuttaa turvattomuutta koululaisille. Millaisia matkailijoita tai urheilijoita siellä majoittuukaan, jos oppilaiden pitää päiväsaikaan pelätä sopimattomasti käyttäytyviä aikuisia? Eiköhän järjestys säilytetä niin hotellilla kuin koulussakin sellaisena, että rinnakkaiselo on mahdollista.

Liikennejärjestelyjä Vokkolassa on joka tapauksessa parannettava isoja tapahtumia silmällä pitäen. Turvallinen koulutie osataan suunnitella koulun ympärille ihan varmasti. Kouluja rakennetaan myös kaupunkiliikenteen keskelle, miksei siis maaseututaajamiin?

Valtuustoäänestys koulun paikasta oli minulle puhtaasti käytännöllinen, tekninen ja taloudellinen kysymys, punnitsin vaihtoehdot asiaperustein. Tärkeintä on saada turvallinen ja terveellinen rakennus koululaisille ja koulun henkilökunnalle mahdollisimman nopeasti. Tämä ei oikeastaan ole tunnekuohujen eikä politikoinnin paikka.

Joidenkin päättäjien tärkeysjärjestys on mahdollisesti erilainen; omani on se, että lapsille tarjotaan parasta mitä meillä on. Kokemusasiantuntijoiden (=koululaisten) mukaan Vokkolassa on ollut ilo käydä liikkumassa. Parhaan puolensa kunta näyttää sillä, että meillä on uutta rakentamista, elämää ja mahdollisimman riemukkaita lasten ääniä. Hiljainen kylätie ei vakuuta asukkaita, matkailijoita, muuttajia tai yrittäjiä kunnan elinvoimaisuudesta.

PS . kannatan lämpimästi Reijo Sikasen tekemää ehdotusta, että jo rakennusvaiheessa varataan prosentti kustannuksista tilataiteeseen koulun ja matkailualueen kaunistukseksi.

Kolumni Warkauden Lehdessä 12.1.2016

Näennäistä tasa-arvoa

:

Warkauden Lehden kolumni 27.10.2015

Sukupuolten välinen tasa-arvo on meillä eräänlainen itsestäänselvyys. Näin todetaan myös hallitusohjelman tilannekuvassa. Itsestäänselvyydeksi asia on kuitenkin harvinaisen epäselvä.

Näennäisesti tasa-arvoisessa Suomessa on selvästi sukupuoleen liittyviä eriarvoisuuksia: Vaikka naisten koulutustaso on korkeampi kuin miesten, se ei näy suuryritysten, kuntien tai politiikan johtotehtävissä. Etenkin perheellisten naisten urakehitys on miehiä heikompaa, miesten uraa perhe vain edistää. Nuorten naisten vakinainen työllistyminen on hankalaa.

Naisen euro on noin 83 senttiä eikä pyrkimyksistä huolimatta ero näytä kapenevan. Naisten työurat ovat katkonaisempia, työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet naisten ja miesten aloihin ja palkkojen pienuus johtaa myös huonompaan toimeentuloon eläkeiässä. Epätasa-arvo näkyy myös naisiin ja tyttöihin kohdistuvassa väkivallassa ja häirinnässä.

Jos tämänhetkinen tilannekuva ei todellisuudessa ole tasa-arvoinen, myöskään tulevaisuus ei lupaa parempaa. Suomen hallitus tekee nyt paniikinomaisia leikkauksia selvittämättä riittävästi niiden seurauksia. Jos hyvin käy, joku kätilö tai muu asiaa paremmin tunteva saa ministerit ymmärtämään päätösten vaikutuksia kansalaisten elämään. Sukupuolivaikutusten arviointi etukäteen lienee liikaa vaadittu.

Hallituksen työllisyystavoite ei ainakaan naisten kohdalla edisty näillä esityksillä. Kuntien hoito- ja kasvatusaloilla työskentelevät ovat pääsääntöisesti naisia. Näiden alojen työpaikat vähenevät, kun perusopetuksen ja päivähoidon ryhmäkoot kasvavat tai vanhusten hoitajamitoituksia väljennetään. Sanomattakin on selvää, että myös palveluiden laatu heikentyy ja työntekijöiden työtaakka muuttuu kohtuuttomaksi. Päivähoito-oikeuden rajaaminen vaikeuttaa etenkin naisten mahdollisuuksia työllistyä ja ottaa vastaan tilapäisiäkin työsuhteita. Samalla lasten keskinäinen eriarvoisuus lisääntyy.

Hallitus kaavailee myös aikuiskoulutustuen muuttamista lainaksi: tämä tarkoittaa että varautuminen muuttuviin työmarkkinoihin käy monille aikuisille mahdottomaksi. Aikuiskoulutustuki on ollut nimenomaan naisten käyttämä keino kouluttautua uusiin tehtäviin ja osoittaa joustavuutta työmarkkinoilla.

Muut työelämän heikennykset kirpaisevat myös naisvaltaisia aloja: vuorotteluvapaa on ollut keino jaksaa raskaalla terveydenhuolto- ja hoiva-alalla. Vanhempainvapaakaudelta kertyvän lomaoikeuden kaventaminen rasittaa pienten lasten äitejä. Jos kelpoisuusvaatimuksia kuntien matalapalkkaisissa tehtävissä väljennetään, lisääntyvät vielä huonommin palkatut naisvaltaiset työtehtävät. Jos määräaikaisten työsopimusten tekemistä helpotetaan, se entisestään heikentää nuorten naisten vakinaista työllistymistä. Näiden lisäksi lomarahaleikkaukset ja sairaspäiväkarenssit kaventavat toimeentuloa, erityisesti lapsiperheiden tilanne vaikeutuu entisestään.

Työelämän aikainen taloudellinen tilanne kertautuu eläkeiässä. Nyt kaavailtu eläkkeensaajan asumistuen poistaminen suistaa laskelmien mukaan 27 000 eläkeläistä köyhyysrajan alle, heistä suurin osa on takuueläkkeellä sinnitteleviä naisia.

Kun samalla lisätään vanhusten kotihoitoa ja hoitajamitoituksella heikennetään hoivan laatua, lisätään läheisten ja vapaaehtoisten hoivavastuita. Edelleen vastuu vanhuksista ja lapsista kaatuu paljolti naisten, vaimojen, äitien, isoäitien ja tytärten. Naisten palkkatyötä hivutetaan nyt kotona palkattomasti tehtäväksi työksi.

Hallituksen suunnittelemat ja esittämät leikkaukset kirpaisevat kohtuuttoman kovasti pienituloisia ja erityisesti naisia. Laskelmien mukaan hallituksen budjettipäätökset kanavoivat miehille noin kolme kertaa enemmän rahaa kuin naisille. Tasa-arvoministeri on aloittamassa tasa-arvo-ohjelman laatimista; ja on syytäkin. Pelkona on, että tasa-arvo-ohjelma jää näpertelyksi, kun samaan aikaan hallitus ottaa suuria harppauksia kohti mennyttä maailmaa.

Ei leikkauksia vaan elvytystä, työtä ja toimeentuloa

:

Warkauden Lehden päätoimittaja haastaa kansanedustajaehdokkaita kertomaan, mistä etuudesta voisimme henkilökohtaisesti luopua. Etuuksia maksetaan ihmisille, jotka niitä tarvitsevat (vanhemmuuden, opintojen, työttömyyden sairauden tai korkean iän ja työkyvyttömyyden perusteella), ja on epäreilua pyytää niistä luopumista keneltäkään. Etuudet eivät ole etuja, ylimääräistä herkkua ja hyvää, vaan ne ovat elinehto monelle – kuten ovat olleet itsellenikin vanhempainvapaiden, opintojen ja pätkätöiden puristuksissa.

Talouttani koskettaa enää vain nuorimmaisen lapsilisä eikä siitä luopuminen nykyisin veisi perhettä ihan ahdinkoon, mutta eipä kyllä valtiontalouttakaan pelastaisi. Hyvätuloisten lapsilisistä luopuminen ei toisi päätoimittajan kaipaamia miljardiluokan säästöjä; rajauksista riippuen päästäisiin ehkä sataan miljoonaan. Samalla rakennettaisiin tuloloukkuja, ylimääräistä byrokratiaa sekä hankaluuksia niille perheille, joissa työt ja tulot vaihtelevat pitkin vuotta.

Kun halutaan tasata tuloeroja, edelleen paras tapa siihen on selkeä progressiivinen verotus; erilaisilla päällekkäisillä tulorajoilla ja kompensaatioilla saadaan aikaan vain turhaa byrokratiaa ja turhia väliinputoajia ja loukkuja. Lapsilisä on alun perin tarkoitettu universaaliksi etuudeksi tasaamaan lasten tuomia kuluja perheitä leimaamatta. Järjestelmä toimii hyvin, lukuun ottamatta sitä, että toimentulotuella elävät – siis kaikkein köyhimmät – eivät tästä etuudesta pääse nauttimaan.

Etuuksien leikkaukset eivät ole ratkaisu. Talouskuripolitiikka ei ole tuonut helpotusta taantumaan vaan pahentanut kierrettä, irtisanomiset ja leikkaukset vähentävät kotimaista kysyntää. Monissa pieni- ja myös keskituloisissa perheissä säästetään ruuassa, vaatteissa, kodin hankinnoissa ja muissa arjen menoissa jo niin paljon, että se vain pahentaa kierrettä ja vähentää esim. kaupan työpaikkoja.

Itse asiassa etuuksia tulisi korottaa, sillä sen lisäksi, että sosiaaliset ongelmat helpottuvat, kaikki niihin sijoitettu raha lähtee välittömästi kiertoon. Samoin työpaikkojen lisääminen vaikka sitten velkarahalla kääntää kierrettä positiiviseen suuntaan. Siirrettyjä hankintoja aletaan tehdä heti kun talous antaa myöten, ja kerrannaisvaikutuksineen kotimaisella kysynnällä on ratkaiseva merkitys talouskasvullemme. Niinpä investoinnit työpaikkoihin, myös julkiseen palvelutuotantoon sekä toimeentulon nostaminen kohtuulliselle tasolle, ovat avaimia talouden nousuun ja samalla ihmisten hyvinvointiin.