Rakkaus, lupaus, velvollisuudentunto ja joskus myös ympäristön odotukset saavat ihmisen hoitamaan rakastaan vuorokaudet ympäriinsä, uhrautuen ja joskus oman terveytensä uhallakin. Se on suurta välittämistä ja rakkautta, ihailtavaa ja tärkeää, mutta myös raskasta ja kuluttavaa työtä.
Yhteiskunta ei saa käyttää hyväkseen tätä ihmisten halua huolehtia toisistaan. Kunnillehan omaishoito on halvin ja kätevin tapa hoitaa vanhuksia, sairaita ja vammaisia. Yhteiskunnan pitää olla myös valmis tukemaan näitä, usein itsekin ikääntyneitä ja usein naisia, tässä hoitotyössä ja myös huolehtimaan näiden ihmisten kunnollisesta toimeentulosta.
Omaishoitajuuden pitää olla aina oma vapaa valinta. Yhteiskunta ei saa ruveta siirtämään hoito- ja hoivatyötä takaisin koteihin naisten ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi työksi.
Suomessa on n. 36 000 omaishoidon tukea saavaa ja n. 60 000 läheistään päivittäin auttavaa. Omaishoidon tuen kriteerit tulisi valtakunnallisesti yhtenäistää ja omaishoidon tuki siirtää Kelan maksettavaksi, jotta tasapuolinen ja riittävä toimeentulo olisi turvattu. Tuen tulisi olla verotonta tuloa omaishoitajalle.
Omaishoitajan jaksaminen on inhimillisesti tärkeä kysymys, eikä yhteiskunnan kannata säästää siitä. Riittävät sijaisresurssit ja intervallihoitopaikat auttavat jaksamaan. Järkevältä kuulostaa myös Omaishoitajat ja Läheiset-Liiton ehdotus siitä, että kun veteraanikuntoutuksen tarve vähenee, kuntoutuslaitosten resurssit siirrettäisiin vähitellen omaishoitajien kuntoutuksen järjestämiseen.
Vaalikiertueella omaishoitajien asema nouse esiin joka päivä. Omaishoitajien jaksamisesta ja toimeentulosta ollaan syystäkin huolissaan.