palvelut

Koulun paikka puntarissa

:

Leppävirran Alapihan koulu on purettava; sisäilmaongelmista on kärsitty liian pitkään. Uusi nykyaikainen ja terveellinen oppimisympäristö on saatava mahdollisimman nopeasti. Tästä ei liene kunnassa erimielisyyttä, mutta koulun paikka herättää ylikuohuvaakin keskustelua.

Valtuusto päätti rakentaa alakoulun Vokkolan urheilu- ja matkailualueen lähelle. Loistavat liikuntamahdollisuudet ovat silloin päiväsaikaan koululaisten käytettävissä, ja koulun tiloja voidaan käyttää, kun alueella järjestetään isompia vapaa-ajan tapahtumia. Jos koulu rakennettaisiin nykyisen koulun tietämille, tarvittaisiin sinne myös uusi liikuntatila.

Kunnan salitilanteen pelätään heikkenevän, jos uusi koulu rakennetaan Vokkolaan ilman omaa liikuntasalia. Näin käykin ehkä siinä vaiheessa, jos ammattikoulun tilat joudutaan poistamaan käytöstä. Silloin on harkittava uusien salitilojen rakentamista. Turnausten ja tapahtumajärjestäjien kannalta on kuitenkin järkevämpää, että tilat ovat samalla alueella.

Kaikkiaan Leppävirralla on viime aikoina sijoitettu liikuntamahdollisuuksiin todella paljon. Kunnalla on koulun lisäksi vähintään yhtä kiireisiä rakentamis- ja remonttitarpeita vanhusten asumispalveluissa ja terveyskeskuksessa. Investointimenot ovat melkoiset ja siksi talouden suunnittelu on tarkkaa työtä. Jos liikuntasalin kustannuksia voidaan siirtää myöhemmäksi, niin kannattaa tehdä, jottei kuntalaisten verotaakka nouse kohtuuttomasti.

Koulun tulo Vokkolaan herättää vastustusta eniten hotellin ja yrittäjien suunnasta. Koululaisten epäillään äänekkyydellään häiritsevän matkailijoita, onpa dramaattisesti väitetty koko matkailun romahtavan, jos koulu tulee alueelle. Tälle väitteelle en ole kuullut yhtään perustetta. Matkailijat tulevat itsekin perheittäin, seuroissa urheilee lapsia ja nuoria alueella vapaa-aikoina ja yläkoululaiset käyttävät liikuntatiloja koulupäivinä. Täyttä hiljaisuutta vaativat matkailijat valinnevat retriittinsä luostarialueilta, eivät liikuntakeskuksista.

Näiden väitteiden perään esitetään, että matkailu aiheuttaa turvattomuutta koululaisille. Millaisia matkailijoita tai urheilijoita siellä majoittuukaan, jos oppilaiden pitää päiväsaikaan pelätä sopimattomasti käyttäytyviä aikuisia? Eiköhän järjestys säilytetä niin hotellilla kuin koulussakin sellaisena, että rinnakkaiselo on mahdollista.

Liikennejärjestelyjä Vokkolassa on joka tapauksessa parannettava isoja tapahtumia silmällä pitäen. Turvallinen koulutie osataan suunnitella koulun ympärille ihan varmasti. Kouluja rakennetaan myös kaupunkiliikenteen keskelle, miksei siis maaseututaajamiin?

Valtuustoäänestys koulun paikasta oli minulle puhtaasti käytännöllinen, tekninen ja taloudellinen kysymys, punnitsin vaihtoehdot asiaperustein. Tärkeintä on saada turvallinen ja terveellinen rakennus koululaisille ja koulun henkilökunnalle mahdollisimman nopeasti. Tämä ei oikeastaan ole tunnekuohujen eikä politikoinnin paikka.

Joidenkin päättäjien tärkeysjärjestys on mahdollisesti erilainen; omani on se, että lapsille tarjotaan parasta mitä meillä on. Kokemusasiantuntijoiden (=koululaisten) mukaan Vokkolassa on ollut ilo käydä liikkumassa. Parhaan puolensa kunta näyttää sillä, että meillä on uutta rakentamista, elämää ja mahdollisimman riemukkaita lasten ääniä. Hiljainen kylätie ei vakuuta asukkaita, matkailijoita, muuttajia tai yrittäjiä kunnan elinvoimaisuudesta.

PS . kannatan lämpimästi Reijo Sikasen tekemää ehdotusta, että jo rakennusvaiheessa varataan prosentti kustannuksista tilataiteeseen koulun ja matkailualueen kaunistukseksi.

Kolumni Warkauden Lehdessä 12.1.2016

Viekää vielä hillosilmätkin puurosta!

:

Julkaistu Ämmän Äänessä tammikuussa 2015

Tapahtui taannoin eräässä hoivakodissa, että aamupuuron kanssa ei tarjottu enää hilloa. Mitä ihmettä? Kaurapuuro on kyllä sen verran karkeaa syötävää, että ei sitä kukaan siltään syö. Ystävälliset hoitajat ilmoittivat, että säästösyistä hilloa ei enää tilata. Oli tullut kielto.

Erään harmaahapsisen rouvan tyttäret siitä soittelemaan johtajille ja päättäjille asti, että ei kai talous voi nyt niin tiukoilla olla, että pitää vanhuksilta viedä hillosilmätkin puurosta. Kummastunutta mutinaa ja vältteleviä lauseita. Mutta hilloa ei vain kuulunut.

Vakavasti puhuen: hillosilmät ovat vain jäävuoren huippu. Tarina kertoo siitä, miten pienistäkin asioista ollaan valmiita tinkimään. Hiljaiset vanhukset eivät valita. Hillon lisäksi kyse on paljon suuremmista asioista: ruuasta, vaipoista, virikkeistä, turvallisuudesta ja osaavista hoitajista.

On paljon esimerkkejä vanhusten hyvästä hoivasta, mutta silti hoidon taso on edelleen kirjavaa ja puistattavia tapauksia laiminlyönneistä tulee ilmi liian usein. Kunnat ovat ennennäkemättömien säästöpaineiden edessä, joten tehokkuutta etsitään joka ikisestä mahdollisesta toiminnasta, tarvikkeesta ja raaka-aineesta.

Laitospaikkojen purkamisen myötä yhä huonokuntoisemmat asukkaat täyttävät asumispalveluyksiköt ja vanhuksia kannustetaan asumaan kotona. Samalla kotipalvelun työntekijät uupuvat työtaakkansa alla; aika ei riitä vanhusten kunnolliseen hoitoon ja inhimilliseen kohtaamiseen. Koti on ehkä monelle paras paikka asua, mutta silloin kun on yksin, pelottaa eikä pysty syömään tai liikkumaan, koti on vankila.

Vanhustenhuollon puutteista on valitettu vuosia ja päättyvän hallituskauden yksi tavoitteista, vanhuspalvelulaki, on ollut voimassa kohta kaksi vuotta. Onko tilanne korjaantunut? Vanhuspalvelulain myötä monessa kunnassa tilanne on hiukan kohentunut, tai ainakin suunnitelmallisuus ja työn edellytykset ovat parantuneet.

Vanhustenhuollon henkilöstöä on lisätty, mutta edelleenkin joka kymmenes ympärivuorokautisen hoidon asumispaikka alittaa suosituksen. Siksi mitoitus onkin kirjattava yksiselitteisesti lakiin ja riittävän korkeana. Eikä riitä, että palveluasumiseen panostetaan; samalla kun puretaan laitospaikkoja, kotipalveluun pitää saada lisää työntekijöitä.

Harmaahapsen tyttäret alkoivat viedä hoivakotiin omia hillopurkkeja, hilloa alkoi ilmestyä naapureilta ja tuttavilta koko osaston tarpeiksi. Puheluja uteliailta toimittajilta ja yhteydenottoja nimettömiltä hoitajilta. Tilanne alkoi saada farssin piirteitä. Kunnes aamupuurolle alkoi taas ilmestyä hilloa talon puolesta. Mutta mistään ei enää löytynyt sitä henkilöä, joka oli hillokiellon takana. Kukaan ei myöntänyt kieltäneensä.

Eniten surettaa niiden puolesta, joilla ei ole äänekkäitä tyttäriä tarttumassa epäkohtiin. Ei yhteiskunnan niin pidä toimia, että vain äänekkäät saavat oikeutensa ja hillosilmänsä. Meidän sivistysvaltiossamme on varaa huolehtia ihan jokaisesta. Ja ilman taistelua.

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus

:

Suomen hallitus kumosi aikeensa rajata päivähoito-oikeutta. Esityksen mukaan päivähoito-oikeutta olisi rajoitettu sellaisen lapsen osalta, jonka vanhempi on perhevapaalla. Kokopäivähoitoon olisi ollut oikeus vain ”sosiaalisin perustein”. Esitys päivähoito-oikeudesta oli nivottu yhteen kotihoidontuen puolittamisen kanssa ja siksi siitä tuli hallitukselle mahdoton paketti. Huomattiin myös vihdoin, ettei perhepaketti tuo säästöjä; päinvastoin.

Nykyisin ei pidä puhua vain päivähoidosta, vaan varhaiskasvatuksesta, joka on lapsen oikeus. Lapsen oikeutta ei muuta perheen taloudellinen tai sosiaalinen tilanne eikä vanhempien työtilanne. Rajaus tarkoittaisi sitä, ettei lapsi ja perhe itse saisi valita hoitopäivän pituutta, lapsi saattaisi joutua pompoteltavaksi tutusta ryhmästä osapäiväryhmään ja taas myöhemmin takaisin, lapsi olisi eriarvoisessa asemassa muihin nähden oikeudessa varhaiskasvatukseen. Kokopäivähoitoa tarvitseva perhe joutuisi leimaavaan tarkasteluun ”sosiaalisten perusteiden” vuoksi. Mitkä nämä perusteet yleensäkään olisivat?

Käytännössä päivähoitohoitoajan rajaamisesta seuraisi myös jopa kustannuksia lisääviä ryhmä- ja työaikajärjestelyjä päiväkodeissa; ”sosiaalisten perusteiden” selvittäminen vaatisi lisää byrokratiaa. Selvitysten mukaan perheet eivät nytkään pidä lapsia tarpeettoman pitkiä päiviä päiväkodissa, joten koko rajaus olisi käytännössä vain elämää vaikeuttava byrokraattinen muutos. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkamista vastustavat mm. MLL, THL, lapsiasiavaltuutettu, lastentarhaopettajat ja monet muut asiantuntijat.

Olen iloinen, että hallitus päätti säilyttää subjektiivisen päivähoito-oikeuden tällä kertaa. Meidän tehtävämme on varmistaa, että se säilyy jatkossakin. Päivähoito tuo tasa-arvoisia mahdollisuuksia niin lapsille kuin myös äideille. Sosialidemokraateille päivähoito ei enää näytä olevan periaatekysymys, koska sillä voitiin käydä kauppaa kotihoidontuen puolittamisesta. Kokoomuksen linja on perheitä eriarvoistava. Oppositiossa keskusta oli epäjohdonmukaisesti kotihoitokysymyksessä perheen valinnanvaran kannalla, mutta tässä päivähoito-oikeusasiassa eivät luota perheen kykyyn valita lapselleen sopiva ratkaisu.

Hallituksen päätös oli oikea, mutta perustelut eivät. Siksi on pelättävissä, että päivähoito-oikeus tulee uudestaan käsittelyyn tulevalla vaalikaudella, jos nykyiset voimasuhteet jatkuvat. Kysymys on periaatteellisesti merkittävä: jos subjektiivinen oikeus kerran murretaan, sen nakertaminen jatkossa tapahtuu kevyemmin perustein. Vasemmistolle subjektiivinen päivähoito-oikeus on sekä käytännöllinen että periaate- ja lapsen oikeus -kysymys.