Talouden tiukkuus ajaa päättäjiä Leppävirrallakin etsimään vaihtoehtoja
palveluiden tuottamiseksi: omana vai ostopalveluna, yhteistoimintana
vaiko peräti kuntia yhteen liittämällä? Kunnan olemassaolon tarkoitus on
palveluiden tuottaminen kuntalaisille. Ja erityisesti niiden elämän
peruspalveluiden, joiden tuottaminen yhteisesti ja tasapuolisesti on
välttämätöntä: hoito ja hoiva, koulutus, kulttuuri ja sivistys,
maankäyttö, kunnallistekniikka ja julkinen rakentaminen.
Kuntien yli on pyyhkäissyt ulkoistamisen ja yksityistämisen aalto. Kunta
vastaa lain mukaan peruspalveluista mutta yhtä useammin kunnat siirtävät
palveluiden tuottamisen muiden huoleksi. On kyseenalaistamatta uskottu,
että yksityinen palvelutuotanto tuo mukanaan säästöjä tai tehokkuutta.
Työvoimavaltaisilla aloilla on vaikea keksiä, mistä muualta säästö ja
tehokkuus tulevat kuin työntekijöiden työehtoja huonontamalla tai
mitoituksia tiukentamalla, palveluita vähentämällä. Ei ole kuntalaisten
etu, jos palveluita tuottavat ihmiset, joiden työoloista,
työhyvinvoinnista ja koulutuksesta ei huolehdita.
Kilpailutustilanteessa hinnat voidaan keinotekoisesti laskea alas, ja
myöhemmin niitä on helppo nostaa. Monet kuntapalvelut ovat luonteeltaan
niin pitkäjänteistä toimintaa, ettei palveluntarjoajia voida kovin usein
kilpailuttaa. Yksityistämällä ja ulkoistamalla kunnan menot eivät
pienene niin kuin uskotaan, sillä vaikka itse työ siirtyisi yksityiselle
puolelle, kuntaan jää niitä viranhaltijoita, jotka palveluita
vertailevat, kilpailuttavat, neuvottelevat, ja tilaavat, arvioivat ja
kontrolloivat ja tuovat nämä tiedot avoimeen päätöksentekoon – tai vielä
pahempi jos kuntaan ei näitä valvovia viranhaltijoita jää! Silloinhan
yritykset tekevät vapaasti bisnestä ilman julkista valvontaa.
Pienyrittäjät ovat usein oikealla lailla ammattiylpeitä sekä
sitoutuneita tehtäväänsä ja hyviä yhteistyökumppaneita kunnalle.
Pienyrittäjien tavoitteena on tulla toimeen, työllistää itsensä ja
samalla muutama muukin, ja monet heistä elävät yhtä tiukoilla kuin omat
työntekijänsä matalapalkka-alalla. Näille uutterille pienyrittäjille
kova kilpailu näkyy nyt jo siinä, että töitä tehdään uupumukseen saakka
– ja huonoimmissa tapauksissa yritykset joudutaan myymään isoille
monikansallisille ketjuille, jotka aggressiivisesti levittäytyvät alalle
myös meillä Savossa.
Suuret yritykset tuovat mukanaan suuria uhkia: liiketoiminnan tarkoitus
ei ole tuottaa palveluita vaan voittoa. Ihmisillä, heidän saamallaan
palvelulla ja sen laadulla on vain välinearvo osakkeenomistajille.
Surullisia esimerkkejä piittaamattomuudesta on uutisoitu hiljattain
MedOnen Tampereen sairaalan tapauksessa, Mehiläisestä on juuri
paljastunut tieto, miten veroja kierrellen miljoonavoitot virtaavat
ulkomaille.
Vasemmistolaisena en voi hyväksyä sitä, että ihmisten elämällä ja
terveydellä tehdään kauppaa. Me emme halua antaa lapsia, vanhuksia ja
sairaita pörssiyhtiöiden hoidettaviksi. Kunta kantakoon vastuun
ihmisistä ja peruspalveluista.
Kaisa Korhonen
kunnanvaltuutettu (VAS)