tuloerot

Näennäistä tasa-arvoa

:

Warkauden Lehden kolumni 27.10.2015

Sukupuolten välinen tasa-arvo on meillä eräänlainen itsestäänselvyys. Näin todetaan myös hallitusohjelman tilannekuvassa. Itsestäänselvyydeksi asia on kuitenkin harvinaisen epäselvä.

Näennäisesti tasa-arvoisessa Suomessa on selvästi sukupuoleen liittyviä eriarvoisuuksia: Vaikka naisten koulutustaso on korkeampi kuin miesten, se ei näy suuryritysten, kuntien tai politiikan johtotehtävissä. Etenkin perheellisten naisten urakehitys on miehiä heikompaa, miesten uraa perhe vain edistää. Nuorten naisten vakinainen työllistyminen on hankalaa.

Naisen euro on noin 83 senttiä eikä pyrkimyksistä huolimatta ero näytä kapenevan. Naisten työurat ovat katkonaisempia, työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet naisten ja miesten aloihin ja palkkojen pienuus johtaa myös huonompaan toimeentuloon eläkeiässä. Epätasa-arvo näkyy myös naisiin ja tyttöihin kohdistuvassa väkivallassa ja häirinnässä.

Jos tämänhetkinen tilannekuva ei todellisuudessa ole tasa-arvoinen, myöskään tulevaisuus ei lupaa parempaa. Suomen hallitus tekee nyt paniikinomaisia leikkauksia selvittämättä riittävästi niiden seurauksia. Jos hyvin käy, joku kätilö tai muu asiaa paremmin tunteva saa ministerit ymmärtämään päätösten vaikutuksia kansalaisten elämään. Sukupuolivaikutusten arviointi etukäteen lienee liikaa vaadittu.

Hallituksen työllisyystavoite ei ainakaan naisten kohdalla edisty näillä esityksillä. Kuntien hoito- ja kasvatusaloilla työskentelevät ovat pääsääntöisesti naisia. Näiden alojen työpaikat vähenevät, kun perusopetuksen ja päivähoidon ryhmäkoot kasvavat tai vanhusten hoitajamitoituksia väljennetään. Sanomattakin on selvää, että myös palveluiden laatu heikentyy ja työntekijöiden työtaakka muuttuu kohtuuttomaksi. Päivähoito-oikeuden rajaaminen vaikeuttaa etenkin naisten mahdollisuuksia työllistyä ja ottaa vastaan tilapäisiäkin työsuhteita. Samalla lasten keskinäinen eriarvoisuus lisääntyy.

Hallitus kaavailee myös aikuiskoulutustuen muuttamista lainaksi: tämä tarkoittaa että varautuminen muuttuviin työmarkkinoihin käy monille aikuisille mahdottomaksi. Aikuiskoulutustuki on ollut nimenomaan naisten käyttämä keino kouluttautua uusiin tehtäviin ja osoittaa joustavuutta työmarkkinoilla.

Muut työelämän heikennykset kirpaisevat myös naisvaltaisia aloja: vuorotteluvapaa on ollut keino jaksaa raskaalla terveydenhuolto- ja hoiva-alalla. Vanhempainvapaakaudelta kertyvän lomaoikeuden kaventaminen rasittaa pienten lasten äitejä. Jos kelpoisuusvaatimuksia kuntien matalapalkkaisissa tehtävissä väljennetään, lisääntyvät vielä huonommin palkatut naisvaltaiset työtehtävät. Jos määräaikaisten työsopimusten tekemistä helpotetaan, se entisestään heikentää nuorten naisten vakinaista työllistymistä. Näiden lisäksi lomarahaleikkaukset ja sairaspäiväkarenssit kaventavat toimeentuloa, erityisesti lapsiperheiden tilanne vaikeutuu entisestään.

Työelämän aikainen taloudellinen tilanne kertautuu eläkeiässä. Nyt kaavailtu eläkkeensaajan asumistuen poistaminen suistaa laskelmien mukaan 27 000 eläkeläistä köyhyysrajan alle, heistä suurin osa on takuueläkkeellä sinnitteleviä naisia.

Kun samalla lisätään vanhusten kotihoitoa ja hoitajamitoituksella heikennetään hoivan laatua, lisätään läheisten ja vapaaehtoisten hoivavastuita. Edelleen vastuu vanhuksista ja lapsista kaatuu paljolti naisten, vaimojen, äitien, isoäitien ja tytärten. Naisten palkkatyötä hivutetaan nyt kotona palkattomasti tehtäväksi työksi.

Hallituksen suunnittelemat ja esittämät leikkaukset kirpaisevat kohtuuttoman kovasti pienituloisia ja erityisesti naisia. Laskelmien mukaan hallituksen budjettipäätökset kanavoivat miehille noin kolme kertaa enemmän rahaa kuin naisille. Tasa-arvoministeri on aloittamassa tasa-arvo-ohjelman laatimista; ja on syytäkin. Pelkona on, että tasa-arvo-ohjelma jää näpertelyksi, kun samaan aikaan hallitus ottaa suuria harppauksia kohti mennyttä maailmaa.

Ei leikkauksia vaan elvytystä, työtä ja toimeentuloa

:

Warkauden Lehden päätoimittaja haastaa kansanedustajaehdokkaita kertomaan, mistä etuudesta voisimme henkilökohtaisesti luopua. Etuuksia maksetaan ihmisille, jotka niitä tarvitsevat (vanhemmuuden, opintojen, työttömyyden sairauden tai korkean iän ja työkyvyttömyyden perusteella), ja on epäreilua pyytää niistä luopumista keneltäkään. Etuudet eivät ole etuja, ylimääräistä herkkua ja hyvää, vaan ne ovat elinehto monelle – kuten ovat olleet itsellenikin vanhempainvapaiden, opintojen ja pätkätöiden puristuksissa.

Talouttani koskettaa enää vain nuorimmaisen lapsilisä eikä siitä luopuminen nykyisin veisi perhettä ihan ahdinkoon, mutta eipä kyllä valtiontalouttakaan pelastaisi. Hyvätuloisten lapsilisistä luopuminen ei toisi päätoimittajan kaipaamia miljardiluokan säästöjä; rajauksista riippuen päästäisiin ehkä sataan miljoonaan. Samalla rakennettaisiin tuloloukkuja, ylimääräistä byrokratiaa sekä hankaluuksia niille perheille, joissa työt ja tulot vaihtelevat pitkin vuotta.

Kun halutaan tasata tuloeroja, edelleen paras tapa siihen on selkeä progressiivinen verotus; erilaisilla päällekkäisillä tulorajoilla ja kompensaatioilla saadaan aikaan vain turhaa byrokratiaa ja turhia väliinputoajia ja loukkuja. Lapsilisä on alun perin tarkoitettu universaaliksi etuudeksi tasaamaan lasten tuomia kuluja perheitä leimaamatta. Järjestelmä toimii hyvin, lukuun ottamatta sitä, että toimentulotuella elävät – siis kaikkein köyhimmät – eivät tästä etuudesta pääse nauttimaan.

Etuuksien leikkaukset eivät ole ratkaisu. Talouskuripolitiikka ei ole tuonut helpotusta taantumaan vaan pahentanut kierrettä, irtisanomiset ja leikkaukset vähentävät kotimaista kysyntää. Monissa pieni- ja myös keskituloisissa perheissä säästetään ruuassa, vaatteissa, kodin hankinnoissa ja muissa arjen menoissa jo niin paljon, että se vain pahentaa kierrettä ja vähentää esim. kaupan työpaikkoja.

Itse asiassa etuuksia tulisi korottaa, sillä sen lisäksi, että sosiaaliset ongelmat helpottuvat, kaikki niihin sijoitettu raha lähtee välittömästi kiertoon. Samoin työpaikkojen lisääminen vaikka sitten velkarahalla kääntää kierrettä positiiviseen suuntaan. Siirrettyjä hankintoja aletaan tehdä heti kun talous antaa myöten, ja kerrannaisvaikutuksineen kotimaisella kysynnällä on ratkaiseva merkitys talouskasvullemme. Niinpä investoinnit työpaikkoihin, myös julkiseen palvelutuotantoon sekä toimeentulon nostaminen kohtuulliselle tasolle, ovat avaimia talouden nousuun ja samalla ihmisten hyvinvointiin.

Toisenlainen politiikka on mahdollista

:

Kirjoitin viime viikolla pienen kannanoton ja tänään se julkaistiin Savon Sanomissa.

Marjaana Mikkonen kirjoittaa 5.1. Savon Sanomissa aivan oikein, että politiikassa on vaihtoehtoja, jos niitä halutaan nähdä. Viime vuosien jyrkkä taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoistuminen on kaikissa piireissä tunnustettu ilmiö. Tämä kehitys on tietoisen politiikan ja sen takana vallitsevan kovenevan arvomaailman tulosta. Talouden liikkeet eivät ole hallitsemattomia kuin luonnonlait, vaan ne ovat suoraa seurausta päättäjien ja valtaapitävien teoista.

Maan nykyinen ja edellinen hallitus ovat keventäneet hyvätuloisten veroja yli kuusi miljardia euroa, samalla verotus pysyy pienten tulojen ja päivärahojen kohdalla suhteellisesti korkeana. Tiukkenevassa taloudessa leikkaukset esitetään välttämättömyyksinä, ja niitä kohdistetaan juuri Mikkosen mainitsemiin pienituloisiin, yksinhuoltajiin, opiskelijoihin, eläkeläisiin ja toimeentulotuen varassa eläviin.

Veroja pitää kerätä sieltä, missä varaa on – pienimmät tulot on jätettävä verotuksen ulkopuolelle ja etenkin pienten palveluyritysten arvolisäverotusta on kohtuullistettava. Veropohjaa voidaan laajentaa huomattavasti tehokkaammin ja vähemmin haitoin siirtämällä pääoma- ja osinkotulot osaksi progressiivista verotusta ja palauttamalla varallisuusvero. Myös päästökaupan ja rahoitusmarkkinoiden verotuksella saadaan miljardien tulot heikentämättä tavallisen ihmisen toimeentulon edellytyksiä.

Haittaveroilla voidaan ohjailla kulutusta ympäristön kannalta suotuisaan suuntaan, mutta mittavaa tulonlähdettä niistä ei pitäisi odottaa. Ennen kaikkea energiaverotus kohdentuu nyt niihin, joilla ei ole mahdollisuutta energiaremontteihin. Mieluummin tulisi kohdentaa varoja avustuksiin, joilla vähävaraisempikin voisi parantaa energiatehokkuutta asumisessa ja siirtyä ympäristöystävällisempiin lämmitysmuotoihin.

Mikkonen on oikeassa kirjoittaessaan, että kyse on arvovalinnoista. Arvoista pitää puhua vaalien alla ja vaalien välissä, mutta puhutaan samalla niistä todellisista teoista, joihin arvot johtavat.