vappu

Tämä puhe on esitetty Lapinlahdella ja lyhennettynä Iisalmessa 1.5.2018

Hyvät ystävät ja toverit

Vappu on vasemmiston tärkein juhla. Vappuna kunnioitamme vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistoa: ihmisten, jotka rohkenivat nousta epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa vastaan. Niiden tuhansien miesten, naisten ja lasten, jotka sodan jälkimainingeissa teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä, tuomittiin ankarimman kautta, jotka kärsivät vankileireillä, sairaina, nälkäisinä ja orpoina, kohtuuttomien kostotoimien uhreina.

Vappuna kunnioitamme työväen miesten ja naisten kätten työtä kotimaamme rakentamiseksi. Ihmisten, jotka ovat tehneet ja tekevät tänäänkin meille hyvinvointia, tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, hyviä julkisia palveluita ja demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia. Vappuna meidän pitää osoittaa myös tukemme niille, joille meidän vauraassa maassamme ei enää riitä paikkaa, ei työtä eikä arvostusta, niitä jotka hyvinvointivaltiomme on sysännyt syrjään eikä tarjoa tietä osallisuuteen. Yhteinen tehtävämme on rakentaa kaikkien yhteiskunta, joka ei väheksy ainoatakaan jäsentään.

Kyyniset toimittajat ja epäilijät kysyvät toisinaan, tarvitaanko enää vappumarsseja ja vasemmiston perinteisiä puheita ja hengen nostatusta. Kyllä tarvitaan – vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Meillä riittää työtä hyvinvointivaltion palauttamiseksi, edistyksellisen demokratian vahvistamiseksi ja tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi oikeudenmukaisesti – niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti.

Hyvät toverit,

Tämä vappu muistuttaa meitä erityisesti vuoden 1918 tapahtumista. Ankarimmat sotatoimet käytiin etelässä, Pohjois-Savossa taisteltiin Kuopio-Varkaus -alueella. Täällä Lapinlahdella ei suoranaisesti sodittu, mutta sota kosketti täälläkin. Vasta itsenäistyneessä maassa oli levotonta, poliittinen järjestelmä keskentekoinen. Nälkä, puute ja sairaudet koettelivat köyhää kansaa, maassa vallitsi räikeä eriarvoisuus. Koko valtakunnassa oli jännittynyt uhan ja pelon ilmapiiri, joka johti lopulta veriseen sisällissotaan.

Sodan jälkeen hävinneen osapuolen kohtalo oli kuolla, kärsiä ja vaieta. Karmeimmat tarinat ovat vasta viime aikoina paljastuneet, sillä suvut vaikenivat isoisien ja -äitien kokemuksista. Vastikään julkaistiin uusi tutkimus Hennalan vankileirin mielivaltaisista naismurhista; yli 200 naista kuoli tai teloitettiin leirillä kärsittyään ensin nälästä, raiskauksista ja kidutuksesta – tässä teoksessa kuuluu yksilöiden ääni, kun historia on pääasiassa kertonut meille joukoista, ja voittajan äänellä. Kaikkiaan vankileireillä arvioidaan kuolleen 12 000 – 14 000 punaista. Nyt vasta on uskallettu puhua ääneen se kauhu, jota sukupolvet ovat kantaneet hiljaa muistoissaan. Sodan aikana terroritekoja tehtiin puolin ja toisin, mutta sodan jälkiselvittelyjen raakuudelle ei ole puolustusta.

Tänä vuonna, kun sisällissodasta on sata vuotta, on tarinoita kerrottu ja kuultu, on haluttu tuoda näkyväksi molempien osapuolten kokemuksia ja ehkä myös solmia rauhaa osapuolten välille näin jälkikäteen. Kaunaa ei kannata kantaa, mutta koskaan ei saa unohtaa, mihin äärimmäinen eriarvoisuus ja epätoivo, aseisiin tarttuminen ja julma kosto voivat kansakunnan johtaa.

Sisällissodassa kahtiajakautunut kansa toipui hitaasti, mutta maa elpyi vähitellen. Työväenliike ja vasemmisto olivat vaikuttamassa työehtojen kohentamiseen koko viime vuosisadan ajan. Sotien jälkeen tarvittiin vasemmiston vahvaa roolia kun maamme hyvinvointia ja sivistystä luotiin. Eläkkeet, sosiaaliturva, terveydenhuoltopalvelut ja päivähoito, peruskoulu sekä maksuton koulutus työhön ja ammattiin tekivät maastamme yhden maailman tasa-arvoisimmista, turvallisimmista ja parhaista maista asua. Oma sukupolveni kasvoi uskoon, että olemme samassa veneessä ja soudamme yhdessä samaan suuntaan.

Viime vuosikymmenet ja erityisesti viime vuodet ovat haperruttaneet tätä uskoa. Hallituksen päätökset ovat heikentäneet opinto- ja asumistukia, eläkkeitä ja lapsilisiä. Terveyspalveluiden asiakasmaksuja ja lääkekorvausten omavastuita on korotettu. Nämä kaikki leikkaukset koskevat kipeimmin niihin, joilla on jo ennestään taloudellisesti tiukkaa.

*****

Kiitelty tasa-arvoinen päivähoito- ja koulutusjärjestelmämme on ollut väylä turvalliseen tulevaisuuteen, se on ollut myös tie maamme menestykseen. Nyt päivähoito-oikeutta on leikattu ja ryhmäkokoja kasvatetaan, vaikka tiedetään että juuri varhaiskasvatus on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää eriarvoisuutta ja syrjäytymisuhkaa.

Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuu pelottavan suuria leikkauksia, jotka vaarantavat jo niin nuorten kuin koko yhteiskunnan tulevaisuutta. Lähimmin olen päässyt seuraamaan ammatillisen koulutuksen uudistusta, joka ei kaikilta osiltaan ole ollenkaan huono. Mutta pahinta on, että uudistusta tehdään liian kiireellä ja liian vähällä henkilökunnalla. Hyvää uudistusta ei tehdä niin, että ensin leikataan viidesosa rahoituksesta, irtisanotaan opettajia ja muuta henkilökuntaa – ja sitten vaaditaan enemmän, joustavampaa ja yksilöllisempää. Väistämättä tässä kärsivät jälleen eniten ne nuoret, jotka eniten tukea kaipaisivat.

*****

Yhdeksi Suomen häpeäpilkuksi nousee taas vanhustenhoito – tuttu huolenaihe myös Lapinlahdella. Laitospaikkojen lakkauttaminen on ollut kansallisena projektina jo jonkun aikaa. Aivan – koti on useimmille meistä paras paikka asua eikä kenenkään pitäisi asua laitoksessa. Hieno periaate. Kuitenkin laitospaikkojen vähetessä ja palveluasumisen ehtoja tiukennettaessa on unohdettu lisätä kotiin tarjottavan avun määrää. Yhä huonokuntoisemmat ikäihmiset koettavat pärjäillä kotonaan yksin tai yhtä huonokuntoisen puolison kanssa.

Tutkimusten mukaan yksinäisyys on hyvin yleistä vanhusten keskuudessa. Huonokuntoisuus estää lähtemästä ulos muiden pariin, eikä kaikilla ole ketään joka tulisi käymään ja rupattelemaan. Kotihoito käy vain nopeasti hoitamassa pakolliset toimet – työntekijän aikatauluun ei ole mitoitettu seuranpitoa, lukemista tai kahvinjuontia. Turvattomuus ja pelko liittyvät helposti seuraan yksin ollessa. Entä jos jotain sattuu? Tuleeko joku auttamaan?

Samaan aikaan henkilöstö kokee itsensä kuormittuneeksi ja stressaantuneeksi. Henkilöstöä on liian vähän, asiakkaita liikaa. Hoitajat väsyvät ja sairastelevat, sijaistarve on suurempi kuin saatavuus, ja henkilöstö vaihtuu usein. Työntekijöitä ei tästä voi syyttää – vastuussa ovat johtajat ja viime kädessä poliittiset päättäjät. Useimmilla meistä on tästä tutkimustiedon lisäksi myös oman perheen ja tuttavapiirin kautta ihan omakohtaista tietoa. Tämän tästä luemme ja näemme televisiosta sydäntä särkeviä uutisia vanhusten yksinäisyydestä.

Vapaaehtoiset ja yhdistykset sekä seurakunnat tekevät kullanarvoista työtä vanhusten hyväksi, mutta se ei koko ongelmaa ratkaise. Kyse on resursseista ja siitä, miten ja mihin niitä halutaan käyttää. Näissä juhlapuheissa olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että maamme rakentajat ja puolustajat ansaitsevat arvokkaan ja hyvän loppusuoran elämälleen – miksi se ei näy päätöksissä?

Onneksi hyvinvointivaltion pohja on vahva. Nyt meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko vaikenemme ja katsomme sivusta, miten palveluitamme ajetaan alas – tai sitten me käärimme hihamme ja avaamme suumme, ryhdymme aktiiviseen toimintaan, vaadimme leikkauspolitiikan lopettamista ja huonojen päätösten perumista. Meillä on puolustettavanamme sivistysvaltio nimeltään Suomi.

*****

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltomme kaipaa uudistamista. Neljä vuotta sitten hallitus ja oppositio olivat jo päässeet yhteiseen ratkaisuun, joka sitten kaatui yhden puolueen sooloiluun ja haluun puolustaa yritysten ja erityisesti suuryritysten etua kansalaisten kustannuksella. Tämänhetkinen lakiesitys uhkaa romuttaa alkuperäisen uudistuksen tavoitteet: sujuvat palveluketjut, tasa-arvoiset ja saavutettavat palvelut, terveyserojen kaventamisen. Sen sijaan nyt esitetyn mallin toteutuessa palveluketjut pirstoutuvat entisestään, jos yksityiset toimijat päästetään vapaasti markkinoille kermankuorintaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja joudutaan entisestään korottamaan. Kustannusten pakkosäästö kostautuu palveluiden heikentymisenä, todennäköisesti tämä koetaan pahimmin maaseudulla, kasvukeskusten ulkopuolella.

Kansanedustajamme tekevät lujasti töitä sen eteen, että epäreilu sote-lainsäädäntö vielä tänä keväänä kaatuisi ja että uudistus palautettaisiin parlamentaariseen käsittelyyn oikeudenmukaiselta pohjalta. Tuetaan heitä tässä viimeiseen saakka. Etelä-Suomen suuret kaupungit ovat nousseet uudistusta vastaan, koska se leikkaisi heiltä kohtuuttoman rahasumman palveluiden järjestämisestä. Yhtä lailla meillä täällä maaseudulla on syy vastustaa mallia, joka heikentää asukkaittemme palveluita.

Pohjois-Savossa olemme silti myös valmiita mahdollisiin maakuntavaaleihin; Vasemmistoliiton ehdokasasettelu on hyvässä vauhdissa, ja lisää ehdokkaita haetaan edelleen. Jos sote- ja maakuntauudistus siis kuitenkin etenee esitysten mukaisesti, olemme valmiita tarttumaan haasteisiin ja puolustamaan oman maakunnan ihmisten oikeuksia. Maakuntavaalit ovat meille tärkeät. Vasemmistoliiton kannatus nousi viime kuntavaaleissa – nostetaan se edelleen kohti maakunta- ja eduskuntavaaleja. Olemme puolue, joka puheenjohtajamme johdolla saa paljon julkisuutta, kannatuksemme kasvaa erityisesti nuorten parissa, myös jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti. Meillä on siis paljon mahdollisuuksia, mutta myös paljon tehtävää.

Maakuntien vastuulle on esityksen mukaan tulossa valtavan sosiaali- ja terveydenhuollon paketin lisäksi myös iso joukko muita meille tärkeitä asioita; pelastustoimeen ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä, maankäytön ja kaavoituksen ohjausta, elinkeinoihin, yrityksiin ja työllisyyteen liittyviä tehtäviä, muun muassa TE-toimistojen palvelut ovat jatkossa maakunnan vastuulla. Lisäksi ELY-keskukselta siirtyy erilaisia teihin ja niiden kunnossapitoon sekä luonnonvaroihin ja ympäristöön liittyviä tehtäviä. Maakunnan mahdollisuudet huolehtia laajasta kokonaisuudesta riippuvat valtion kohdentamista resursseista, koska maakunnille ei ainakaan tässä vaiheessa olla antamassa verotusoikeutta.

Tulevat maakuntavaltuutetut siis ovat päättämässä näiden eri toimintojen tärkeysjärjestyksestä tilanteessa, jossa rahaa on niukasti. Tehtävä ei ole helppo, ensimmäinen vaaleilla valittu maakuntavaltuusto tekee kauaskantoisia ja tärkeitä päätöksiä, joilla linjataan maakuntahallintoa ja palveluita pitkälle tulevaisuuteen. Siksi näissä vaaleissa on menestyttävä. Se meidän on yhdessä tehtävä, jos vaalit ensi lokakuussa järjestetään.

Hyvät kuulijat,

Viime vuonna juhlittiin satavuotiasta Suomea teemalla Yhdessä. Ironisesti aivan teemavuoden viime hetkillä presidentti allekirjoitti lain ns. aktiivimallista, joka ei aktivoi, eikä lisää kansalaisten yhdenvertaisuutta tai yhteenkuuluvuutta. Uusi laki rankaisee nurinkurisesti työtöntä itseään siitä, ettei työtä tai työllisyyspalveluita ole saatavilla. Vaikka työtön hakisi kuinka ahkerasti töitä, aktiivimallin ehtoihin ei ulotu ilman työpaikkaa ja palkanmaksajaa, ei myöskään vapaaehtoistyötä tekemällä. Pitkäaikaistyöttömiä malli vain passivoi ja lisää huono-osaisuutta ja toimeentulotuen tarvetta.

Hätäisesti päätettäväksi tuotu malli tiedettiin jo syntyessään huonoksi. Nyt, kun ensimmäinen tarkastelujakso on ohi, voidaan todeta, ettei uusia työpaikkoja näin synny. Leikkuri on kohdistunut noin puoleen työttömistä ja ns. aktivoituneita on saman verran kuin tähänkin saakka on ollut. Kyseessä on siis puhdas työttömyysturvan leikkaus. Tosiasiassa työtön ei kaipaa byrokratia- ja rangaistusviidakkoa, vaan palkkatyötä, koulutusta ja tukea.

Pahimmalta tuntuu, että samalla kasvatetaan kovaa ja ankaraa asenneilmapiiriä. Ihmisiä jaetaan kahteen kastiin. Menestyjät ovat itse onnistumisensa ansainneet, heitä kannustetaan osingoin ja muhkein palkkioin. Heikommin pärjääviä pidetään itse syypäinä omaan tilanteeseensa; heitä sopii kepittää, jotta edes jotain yrittäisivät. Julkisuudessa lietsotaan kuvaa työtä pakoilevista, laiskoista työttömistä, jotka pitääkin pakottaa töihin. Näiden puheiden takana ovat tosielämästä vieraantuneet, ymmärtämättömät ja piittaamattomat mielet. Näillä puheilla oikeutetaan yhä uudet leikkaukset ja kiristykset.

Nyt ollaan esittämässä lisää heikennyksiä työsuhteisiin. Ei riittänyt palkkamaltti, eikä se, että kiky-sopimuksen myötä työaikaa pidennettiin ja julkisen puolen työntekijöiden lomarahoja leikattiin. Ei riittänyt, että koeaikaa pidennettiin ja työttömyysturvan ehtoja kiristettiin. Seuraavaksi esitetään, että nuoren työntekijän saisi palkata perustelematta määräaikaiseen työhön ja irtisanomissuojaa heikennetään. Seuraavana keskusteluun varmastikin nostetaan työehtosopimusten yleissitovuus. Erityisen kovasti nämä heikennykset ovat iskeneet ja iskevät naisvaltaisiin, jo muutenkin pienipalkkaisiin aloihin. Nuorten, perheenperustamisiässä olevien toimeentulo on entistä epävarmemmalla pohjalla. Saa siinä sitten ihmetellä, miksi syntyvyys laskee?

Eivät maailmantalouden suhdanteet ja sijoittajien ahneuden aiheuttamat kriisit ole työntekijän syytä. Kyllä vaatimuksemme ovat oikeutettuja: meillä on oikeus vaatia vakaata ja turvallista työsuhdetta, kunnollisia työoloja ja palkkaa, jolla pystyy elämään, asumaan ja elättämään perheensä. Kyllä suomalainen työntekijä saa edelleen olla ylpeä työstään ja osaamisestaan. Eikä se, jonka suhdannevaihtelut potkivat pois työmaalta, ole itse aiheuttanut tilannettaan, ei työttömän tarvitse hävetä ja nöyristellä osaansa.

Seitsemänkymmentäluvulla laulettiin: ” Raha ei sikiä pankeissa, työmies! Se syntyy sinun työstäsi työmies! Sinun ja eukkosi raadannasta porvari kiskoo miljoonansa, ja minne ne miljoonat sijoitetaankaan, kas sitä ei duunari tietää saa.” Tänään tiedämme ainakin sen, että miljoonia pystytään piilottamaan jäljettömiin veroparatiisimaihin. Kaikki se raha, josta ei makseta veroa, on poissa yhteisestä valtion kassasta, josta julkiset palvelut maksetaan.

Hyvät ystävät,

Kansakunnan sivistyksen mittarina on pidetty sen kykyä ja halua huolehtia niistä, joilla menee huonommin. Sivistynyt kansa ei anna röyhkeiden valtaapitävien ajaa omia etujaan ja kätkeä omaisuuksiaan piiloon – ja samalla viedä niiltä, joilla ei enää vietävää ole.

Kuten sivistynyt ja itseensä luottava ihminen kohtaa avoimesti ja tasavertaisesti uuden ja erilaisen ihmisen, myös sivistynyt ja itseensä luottava kansakunta kohtaa rohkeasti uuden ajan, uudet ihmiset, monikulttuurisuuden ja maailman muutoksen. Sivistyneellä kansalla on rohkeutta ja tahtoa huolehtia hyvin sekä omista jäsenistään ja niistä jotka tulevat tänne hakemaan turvaa.

*****

Toverit, jos me emme puolusta sivistynyttä ja rauhantahtoista Suomea, niin kuka sen tekee?

Tällä hetkellä Euroopan ja Venäjän tilanteet antavat Nato-myönteisille poliitikoille tilaisuuden taivutella suomalaisia sotilasliiton kannalle, mutta suomalaisten enemmistö on edelleen vahvasti vastaan. Meillä on realistisesti totuttu ajattelemaan, että Suomen asema kartalla on ja pysyy. Liittoutumattomuus, hyvät naapurisuhteet, diplomatia ja sovittelijan asema maailmalla on paras turva pienelle maalle – ei se että tieten tahtoen tuomme idän ja lännen uudelleen heränneen vastakkainasettelun omalle maaperällemme.

Sotilasliitot perustavat liittoutumisensa kauhun tasapainon vanhaan hokemaan: ”Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan”. Puolustusliittoihin ja asevarusteluun perustuva rauha ei ole uskottava, sodan sijaan pitää varautua rauhaan. Tämän päivän konfliktit kietoutuvat yhteen valtapolitiikan lisäksi ympäristökysymysten, pakolaisuuden, maailmanlaajuisten epidemioiden, köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisen kanssa, eivätkä nämä megaluokan kysymykset ratkea asein. YK perustettiin toisen maailmansodan raunioille ajatuksella: ei koskaan enää! Samoin EU oli alun alkaen rauhanprojekti, vaikka sen rooli onkin hämärtynyt sen jälkeen. Juuri näiden kansainvälisten järjestöjen pitää säilyttää keskeinen asema maailman kriisien ja konfliktien ratkaisussa. Niiden pitää saada aikaan valtioiden välisiä sopimuksia ihmisten elämän suojaamiseksi ja parantamiseksi.

Vaikka välillä tuntuu, ettei pienellä ihmisellä ole vaikutusmahdollisuuksia, niin jokainen päätös on kuitenkin ihmisten tekemä – ja jokainen ihminen on yksin yhtä pieni. Vaikka usein uutisia katsellessa toivottomuus valtaa mielen, ihmiskunnan ainoa toivo on uskoa, että parempi maailma on mahdollinen ja tehdä yhdessä työtä sen eteen.

Hyvät toverit,

Käytän ylpeänä sanaa toveri. Toisinaan heitetään ajatus, että perinteiset työväenliikkeen sanat ja tavat ovat vanhentuneita tai leimautuneita menneeseen. Olen lähes joka vuosi viimeisen 10 vuoden ajan ollut kantamassa Suomen lippua tai Vasemmiston punavihreää lippua kotipaikkakuntani vappukulkueessa. Liehuvat liput, työväenlaulut ja palopuheet saavat ainakin minut tuntemaan itseni ylpeäksi vasemmistolaisuudestani, ja osaksi jatkuvaa liikettä. Liikettä jonka juuret ovat oman maamme historiassa ja myös kansainvälisen työväenliikkeen historiassa. Liike ei ole liike, jos se jämähtää paikoilleen.

Liikkeemme elää ja muuttuu ajan mukana, mutta on arvoja joista emme luovu: rauha, ihmisoikeudet, solidaarisuus, heikomman puolustaminen, yhdessä toimiminen. Toveri tarkoittaa minulle ihmistä, jonka kanssa jakaa saman aatteen, samat arvot, jonka kanssa tehdä työtä, rakastaa ihmiskuntaa ja iloita tulevaisuudesta. Tänä vuonna sain kunnian tulla jakamaan tämän vasemmiston tärkeimmän juhlapäivän teidän kanssanne tänne Lapinlahdelle. Kiitos toverit.

Toivotan tulevaisuuden uskoa, ennakkoluulotonta maailmanparantamisen halua, rauhantahtoa ja sydämellistä solidaarisuutta – meille kaikille.

HYVÄÄ VAPPUA JA AURINKOISTA KEVÄTTÄ!