verotus

Ei leikkauksia vaan elvytystä, työtä ja toimeentuloa

:

Warkauden Lehden päätoimittaja haastaa kansanedustajaehdokkaita kertomaan, mistä etuudesta voisimme henkilökohtaisesti luopua. Etuuksia maksetaan ihmisille, jotka niitä tarvitsevat (vanhemmuuden, opintojen, työttömyyden sairauden tai korkean iän ja työkyvyttömyyden perusteella), ja on epäreilua pyytää niistä luopumista keneltäkään. Etuudet eivät ole etuja, ylimääräistä herkkua ja hyvää, vaan ne ovat elinehto monelle – kuten ovat olleet itsellenikin vanhempainvapaiden, opintojen ja pätkätöiden puristuksissa.

Talouttani koskettaa enää vain nuorimmaisen lapsilisä eikä siitä luopuminen nykyisin veisi perhettä ihan ahdinkoon, mutta eipä kyllä valtiontalouttakaan pelastaisi. Hyvätuloisten lapsilisistä luopuminen ei toisi päätoimittajan kaipaamia miljardiluokan säästöjä; rajauksista riippuen päästäisiin ehkä sataan miljoonaan. Samalla rakennettaisiin tuloloukkuja, ylimääräistä byrokratiaa sekä hankaluuksia niille perheille, joissa työt ja tulot vaihtelevat pitkin vuotta.

Kun halutaan tasata tuloeroja, edelleen paras tapa siihen on selkeä progressiivinen verotus; erilaisilla päällekkäisillä tulorajoilla ja kompensaatioilla saadaan aikaan vain turhaa byrokratiaa ja turhia väliinputoajia ja loukkuja. Lapsilisä on alun perin tarkoitettu universaaliksi etuudeksi tasaamaan lasten tuomia kuluja perheitä leimaamatta. Järjestelmä toimii hyvin, lukuun ottamatta sitä, että toimentulotuella elävät – siis kaikkein köyhimmät – eivät tästä etuudesta pääse nauttimaan.

Etuuksien leikkaukset eivät ole ratkaisu. Talouskuripolitiikka ei ole tuonut helpotusta taantumaan vaan pahentanut kierrettä, irtisanomiset ja leikkaukset vähentävät kotimaista kysyntää. Monissa pieni- ja myös keskituloisissa perheissä säästetään ruuassa, vaatteissa, kodin hankinnoissa ja muissa arjen menoissa jo niin paljon, että se vain pahentaa kierrettä ja vähentää esim. kaupan työpaikkoja.

Itse asiassa etuuksia tulisi korottaa, sillä sen lisäksi, että sosiaaliset ongelmat helpottuvat, kaikki niihin sijoitettu raha lähtee välittömästi kiertoon. Samoin työpaikkojen lisääminen vaikka sitten velkarahalla kääntää kierrettä positiiviseen suuntaan. Siirrettyjä hankintoja aletaan tehdä heti kun talous antaa myöten, ja kerrannaisvaikutuksineen kotimaisella kysynnällä on ratkaiseva merkitys talouskasvullemme. Niinpä investoinnit työpaikkoihin, myös julkiseen palvelutuotantoon sekä toimeentulon nostaminen kohtuulliselle tasolle, ovat avaimia talouden nousuun ja samalla ihmisten hyvinvointiin.

Toisenlainen politiikka on mahdollista

:

Kirjoitin viime viikolla pienen kannanoton ja tänään se julkaistiin Savon Sanomissa.

Marjaana Mikkonen kirjoittaa 5.1. Savon Sanomissa aivan oikein, että politiikassa on vaihtoehtoja, jos niitä halutaan nähdä. Viime vuosien jyrkkä taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoistuminen on kaikissa piireissä tunnustettu ilmiö. Tämä kehitys on tietoisen politiikan ja sen takana vallitsevan kovenevan arvomaailman tulosta. Talouden liikkeet eivät ole hallitsemattomia kuin luonnonlait, vaan ne ovat suoraa seurausta päättäjien ja valtaapitävien teoista.

Maan nykyinen ja edellinen hallitus ovat keventäneet hyvätuloisten veroja yli kuusi miljardia euroa, samalla verotus pysyy pienten tulojen ja päivärahojen kohdalla suhteellisesti korkeana. Tiukkenevassa taloudessa leikkaukset esitetään välttämättömyyksinä, ja niitä kohdistetaan juuri Mikkosen mainitsemiin pienituloisiin, yksinhuoltajiin, opiskelijoihin, eläkeläisiin ja toimeentulotuen varassa eläviin.

Veroja pitää kerätä sieltä, missä varaa on – pienimmät tulot on jätettävä verotuksen ulkopuolelle ja etenkin pienten palveluyritysten arvolisäverotusta on kohtuullistettava. Veropohjaa voidaan laajentaa huomattavasti tehokkaammin ja vähemmin haitoin siirtämällä pääoma- ja osinkotulot osaksi progressiivista verotusta ja palauttamalla varallisuusvero. Myös päästökaupan ja rahoitusmarkkinoiden verotuksella saadaan miljardien tulot heikentämättä tavallisen ihmisen toimeentulon edellytyksiä.

Haittaveroilla voidaan ohjailla kulutusta ympäristön kannalta suotuisaan suuntaan, mutta mittavaa tulonlähdettä niistä ei pitäisi odottaa. Ennen kaikkea energiaverotus kohdentuu nyt niihin, joilla ei ole mahdollisuutta energiaremontteihin. Mieluummin tulisi kohdentaa varoja avustuksiin, joilla vähävaraisempikin voisi parantaa energiatehokkuutta asumisessa ja siirtyä ympäristöystävällisempiin lämmitysmuotoihin.

Mikkonen on oikeassa kirjoittaessaan, että kyse on arvovalinnoista. Arvoista pitää puhua vaalien alla ja vaalien välissä, mutta puhutaan samalla niistä todellisista teoista, joihin arvot johtavat.